< Palaa

Teatteri ja tanssi


Teatteri- ja tanssialan perinteisiä ammatteja ovat olleet esimerkiksi näyttelijä, ohjaaja ja tanssija. Näiden rinnalle on nousemassa uusia ammatteja, joiden työkenttä ulottuu laaja-alaisesti ilmaisusta opettamiseen. Erityisesti tämä koskee tanssia sekä valo- ja äänisuunnittelua, mutta myös muita näyttämötaiteen alueita. Soveltavan draaman tekniikoiden käyttö on yleistynyt sosiaalialan, sivistystoimen ja yrityselämän alueilla. Soveltava draama pitää sisällään esimerkiksi tarinateatteria, museodraamaa, elämysmatkailua, yrityskoulutusta ja draaman psykologisia sovelluksia. Tämä teatterialan työnkuvan laajentuminen lisää sekä freelancereiden että vapaiden teatteriryhmien työtilaisuuksia ja myös mahdollisuuksia ryhtyä yrittäjäksi.

Tulevat Teatteri ja tanssi kurssit ja koulutukset:

Nimi Organisaatio Ajankohta Paikkakunta

Ei tulevia kursseja tällä hetkellä