< Palaa

Musiikki


Musiikkialan yliopistollisen koulutuksen tavoitteena on kouluttaa itsenäiseen taiteelliseen työhön kykeneviä taiteilijoita, pedagogeja ja musiikin asiantuntijoita. Musiikin korkeakouluopetuksen ja -tutkimuksen tehtävänä on myös suomalaisen musiikkikulttuurin kehittäminen ja kulttuuriperinteen vaaliminen. Musiikin alalta valmistuneet työskentelevät yleensä muusikoina, orkesterin- tai kuoronjohtajina, säveltäjinä tai opettajina. Musiikin ammattilaiset toimivat myös hallinnollisissa tehtävissä sekä tutkijoina.

Tulevat Musiikki kurssit ja koulutukset:

Nimi Organisaatio Ajankohta Paikkakunta

Ei tulevia kursseja tällä hetkellä